”Hiihto on etenemistapa, jossa liu’utaan (yleensä lumella) eteenpäin suksilla ja usein lisäksi hallitaan liikkumista sekä työnnetään lisää vauhtia sauvoilla. Hiihto on alun perin kehitetty helpottamaan liikkumista talvella lumisessa maastossa.” (Wikipedia)
Jo muinaiset kiinalaiset tunsivat sukset ja hiihdon
Ensimmäisiä vihjeitä suksien käytöstä on saatu 10000 vuotta vanhojen seinämaalausten perusteella. Ne antavat viitteitä siihen, että suksia käytettiin jo Kiinassa Xinjiangin alueella.
Arkeologisia näytteitä suksista on löydetty Venäjältä noin kahdeksan vuosituhannen takaa. Vuosituhansien ajan ihmiset ovat siis hiihtäneet tai matkustaneet suksien avulla.
Nykyinen hiihto juontaa juurensa Skandinaviaan
Varhaisimmissa kirjallisissa lähteissä kerrotaan omituisesta pohjoisen kansasta, joka liikkui pyyntiretkillään taivutetuilla puukapuloilla.
Vuonna 1555 ilmestyneessä Olaus Magnuksen ”Pohjoisten kansojen historiassa” kerrotaan hiihtävistä suomalaisista.
Talvi oli pitkä ja luminen, niinpä suomalaisten kuin muidenkin pohjoisen kansojen oli otettava puukapulat jalkojen alle.
Pohjois-Amerikassa oli käytössä lumikengät, joiden alapinnalla oli turkis. Myötäkarvaan luistoa alamäkeen ja vastakarvaan pitoa ylämäkeen. Pohjois-Euroopassa käytettiin erimallisia suksia. Suomessa löydetyt suksilöydöt ovat kivikaudelta eli noin 3 700 vuoden takaa.
Elintärkeä hiihtotaito
Ihmiset liikkuivat kesäaikaan vesistöjä pitkin. Talvella suksilla liikuttiin kävelyä nopeammin käyttäen jäätyneitä vesistöjä reitteinä. Suksilla pääsi myös jäätyneiden soitten yli sekä lumipeitteisissä louhikoissa.
Hiihtotaito oli tärkeää metsästäjille heidän hiihtäessään kiinni saaliin tai kokiessaan ansoja lumisessa metsässä. Kalastajat pääsivät hyville kala-apajille suksilla.
Miehet hiihtivät sotaretkille ja puolustivat kotiseutuja.
Naapuriin päästiin visiitille nopeasti hiihtämällä.
Eripari sukset – pitkä ja pätkä
Suksen perusmalli niiden muoto on kautta vuosituhansien pysynyt samankaltaisena.
Suksimallit vaihtelivat tarpeen mukaan. Metsästäjillä oli kaksi eri pituista sukset. Lyly oli vasemman jalan pitkä luistelusuksi ja kalhu oikean jalan lyhyt potkusuksi, joka oli usein pohjattu karvanahalla pidon parantamiseksi. Toisen jalan lyhyellä suksella, kalhulla eli sivakalla potkittiin vauhtia. Hiihto muistutti potkukelkalla ajamista. Tällaisia suksia käytettiin 1700-luvulle asti.
Eripituisten suksien avulla liikkuminen oli raskasta. Se oli kuten potkukelkalla ajoa. Täten suksista tehtiin yhtä pitkät ja samalla kapeammat ja pidemmät. Näin voitiin käyttää molempia jalkoja liukumiseen.
Eri puolilla Suomea maasto vaihtelee, joten tarvittiin sen mukaan erilaisia suksia. Vaikeakulkuiseen metsämaastoon lyhyemmät kuin jäällä ja pellolla liikkumiseen.
Miten sukset pysyivät jalassa?
Suksien tuli pysyä kunnolla kiinni hiihtäjän kengissä. Siten valmistettiin suksisiteet sitomaan suksi kenkään kiinni.
Varhaisimmat siteet tehtiin kietomalla pajun, katajan tai koivun oksa lenkiksi.
Seuraavana vaiheena oli nahkalenkki, joka voitiin kiinnittää kippuraiseen lapikkaan kärkeen tukevasti.
Myöhemmin suksisiteitä alettiin tekemään metallista. Valto, Voitto ja Rotanloukku oli näiden nimet. Keksittiin Y-side 50-luvun alussa, mikä piti suksen napakasti kengässä kiinni.
Sauvat helpottivat pystyssä pysymistä
Alussa hiihdettiin monesti ilman sauvoja tai yhdellä sauvalla, ainakin sotaretkillä ja metsästäessä. Näin toinen käsi vapautui kantamaan tavaroita. Sauvan kärjessä saattoi olla keihään kärki vaikka puolustautumiseksi pedoilta.
Hiihtokilpailujen yleistyessä alettiin käyttää kahta sauvaa.
Sauvat valmistettiin aluksi puusta. 1900-luvulla tuotiin etelästä ruokoa, bambua ja rottinkia sauvojen materiaaliksi.
Pitoa lisäämään sauvan alapäässä oli piikki ja rengas estämässä hankeen uppoamista. Rengas eli sompa tehtiin notkeasta katajan tai koivun oksasta. Sittemmin siirryttiin käyttämään rottinkia tai ruokoa, koska ne olivat puuta taipuisampi. Sompa kiinnitettiin kaksiosaisella nahkasuikaleella varteen, jos se valitettavasti pääsi välillä luiskahtamaan hankeen.
Kotitekoiset sukset
Suksien valmistustaito siirtyi isältä pojalle. Työkalujen kehittyessä syntyi suksipajoja, kun toiset alkoivat tehdä suksia muillekin.
Puun valinta materiaaliksi oli tärkeä vaihe. Siihen valittiin koivua, haapaa tai mäntyä. Tarvittiin luja, sopivan muotoinen ja oksaton runko. Ensin kirveellä veistettiin suksen muoto. Sitten taivutettiin kärki kaarevaksi työvälineellä, jota kutsuttiin paininpuuksi.
Höylällä sukset viimeisteltiin ja saatiin pohjaan ura estämään sivuluisumista.
Lopuksi sukset tervattiin ja paahdettiin.
Suksilla saattoi olla hintaa saman verran kuin hyvällä lehmällä.
Suksiseppiä ja -pajoja oli eri puolilla Suomea pari sataa. Varsinaisia suksitehtaita perustettiin 1900-luvun vaihteessa.
Luistoa suksiin
Steariini oli hyvä luiston lisääjä, mutta ikävä kyllä suksi antoi myös taaksepäin eli lipsui.
Kesken matkan teon nuotion ääressä suksen pohjat saivat tervauksen, ehkä myös vähän steariinia joukkoon. Kuumuus suoristi suksen kärjen, joten se piti taivuttaa uudelleen paahtamisen jälkeen.
Aluksi kehiteltiin voidereseptejä kotilieden äärellä. Kaupalliset suksivoiteet tuli saataville 1900-luvun alkupuolella.
Hiihdosta harrastukseksi
Kun teitä rakennettiin, niin hiihto ei ollut enää liikkumiselle välttämätöntä. Näin oli varsinkin kaupungeissa. Maaseuduilla kuitenkin hiihdettiin kouluun, kirkkoon. Suksilla tehtiin metsätyöt ja poronhoito.
Hiihtämisestä alkoi tulla myös kilpailulaji. Valmiit ladut houkuttelivat hiihtäjiä hangille. Mitä hienoimpia hiihtovälineitä on kehitetty. Suksilla lasketellaan rinteitä. Niillä hypätään hyppyrimäestä. Kesällä harrastetaan vesihiihtoa.
Hiihto on hyvä ja monipuolinen talvinen liikuntamuoto. Mutta varsinkin eteläisessä Suomessa hiihtokausi voi jäädä lyhyeksi huonon lumitilanteen vuoksi.
Hiihtomahdollisuudet Lapinjärvellä ja lähiympäristössä
Lähteet:
2. ryhmarenki.fi /Kirsi Alastalo Hiihto ennen ja nyt