Ajankohtaista

29.5.2018

Oli aika muuttua -vuokramökin Villa Hennan uusi ilme

Me ikäännymme ja tarvitsemme huoltoa ja kunnostusta. 

Rakennus voi olla kuten me ihmiset, eli aika tekee tehtävänsä ja jättää jälkensä. Näin oli myös Villa Hennan kohdalla,jonka sisätilat kaipasivat kohennusta. Mäntypuiset hirret olivat muuttuneet pikkuhiljaa punertaviksi saaden aikaan ankean, hieman likaisen vaikutelman. Vaalea läpikuultava lakka sai ihmeitä aikaan. Sisäkattojen maalaaminen valkoisiksi ikään kuin nosti asumuksen katon korkeammalle. Käytössä kulunut lattia naarmuineen peittyi kauniin harmaan maalikerroksen alle. Saunan ja peseytymistilan seinissä ja katossa on nyt aikaisempaa syvempi ruskea sävy.  

Ikkunoiden puitteet maalattiin uudestaan ja nyt ne tulevat nyt paremmin esille. Kun uudet musta-valkoiset ikkunaverhot korvasivat vanhat verhot, oli mökin ilme aivan uusi! Makuuhuoneeseen oli hankittu jo aiemmin kunnon täysimittainen parivuode joustinpatjoineen. Keittiökalusteita tullaan uusimaan pikkuhiljaa, uusi jääkaappi ja suurempi, pyöreä ruokapöytä.

Peltonäkymää on avarrettu raivaamalla rannasta ylimääräistä kasvillisuutta pois. Auringonlaskua voit ihailla kuistilla istuskellen tai voit juoda vaikka aamukahvit puutarhapöydän ääressä. Löydät myös frisbee-radan pihapiiristä. Muutaman kesän on Villa Hennan laiturista puuttunut soutuvene, joka on nyt palautettu paikoilleen. Lähdepä soutelemaan pitkin Taasianjokea, ehkä kokeilet kalaonneasi. Katso muutoksesta  linkistä https://www.youtube.com/watch?v=WJwPzxh2qPw

 


Takaisin ajankohtaista sivuille